Oli lämmin aamu, asteita oli ainakin +30C
ja aurinko porotti suoraan taivaalta. Päätimme, että teemme taas
"pienen" koukkauksen ja tällä kertaa halusimme mennä Coloradoon, Rocky
Mountains:ille patikoimaan.
Ensin
oli tehtävä kuitenkin yksi pysähdys ja ihastella New Mexicon loputtomia
aavikkomaisemia. Huomasimme matkan aikana kuinka päätieltä lähti
kapeita hiekkateitä kohti aavikkoa. Saimme tästä päähänpistoksen, että
käännymme seuraavalle hiekkatielle ja menemme keskelle aavikkoa ottamaan
muutamat valokuvat muistoksi... Ajoimme hiekkatietä niin kauan, kunnes
olimme tarpeeksi kaukana päätiestä eli noin 5km.
Löysimme hienon paikan, parkkeerasimme auton hiekkatien sivuun ja jalkauduimme kuvaamaan aluetta.
 |
| Tätä oli silmänkantamattomiin... FYI: Metsä vastaa kun sille huutaa, aavikko ei muuten vastaa ollenkaan... |
Aavikon ihastelun ja kuvaamisen jälkeen oli aika jatkaa matkaa.
Lähdimme ajamaan, kunnes auto nytkähti ja jäi paikoilleen. Menimme
tarkistamaan tilanteen ja huomasimme auton makaavan pohjaa myöten
hiekassa, hiekka allamme oli antanut periksi, joten olimme jumissa.
Yritimme
työntää ja tehdä kaikkemme, jotta saisimme auton liikkumaan, mutta tuo
raskas auto ei liikkunut senttiäkään (kirjaimellisesti!).
Kylmähiki alkoi valua tässä vaiheessa pitkin ihoa, tämä on väärä paikka jäädä jumiin. Missään ei ole ketään ja päätielle on todella pitkä matka kävellä tuossa paahteessa, kaiken lisäksi maisemat näyttivät samalta joka suuntaan, olisi siis iso riski lähteä tarpomaan aavikolla.
Päätimme yrittää kaivaa autoa irti käsivoimin, mutta kädet vain kärsivät eikä mitään tapahtunut. Yli tunnin kaivamisen jälkeen aloimme olla jo epätoivoisia. Päätimme soittaa autovuokraamon tiepalvelunumeroon ja pyytää apua. Kauhuksemme huomasimme, että emme saa yhteyttä, ei edes hätäkeskukseen! Kävelimme ympyrää etsien kenttää, tuloksetta!
Meidän ei auttanut kuin ryhtyä toimeen, sillä tuolta oli päästävä. Muistimme, että meiltä jäi mökkireissulta onki. Katkaisimme ongen kahtia ja aloimme kaivamaan hiekkaa pois auton alta (muutakaan kättä pidempää ei löytynyt). Olimme olleet tässä vaiheessa jo yli 2 tuntia jumissa, eikä auto hievahtanut edelleenkään mihinkään.
 |
| Auto pohjaa myöten jumissa. Tunkkaamalla saimme pohjaa edes vähän ylöspäin, mikä helpotti kaivamista. |
Huoli vain kasvoi ja kuumuuden sekä pienen paniikin vuoksi alkoi myös heikottaa. Onneksi meillä oli runsaasti vettä autossa, mutta pelkkä vesi ei pitänyt meidän energiatasoa yllä. Kaivoimme autoa läpi etsien jotain syötävää, kunnes ihmeen kaupalla löysimme ison avaamattoman pullon Powerade:ia. Tuo pullo oli meidän käännekohta tuossa ahdingossa.
Siitä saimme energiaa jatkaa kaivamista ja pikkuhiljaa alkoi tuntua, että ajatuskin alkoi luistaa... Jatkoimme kaivamista auto ylös tunkattuna niin kauan, kunnes saimme takapyörän alle laitettua vararenkaan ja näin saatiin auton pohja edes hieman irti maasta.
 |
| Apuvälineet |
 |
| Apuvälineet |
Reilun 3 tunnin puurtamisen jälkeen päätimme yrittää, jos auto lähtisi liikkeelle. Tuo riemun määrä oli suuri, kun auto lähti kuin lähtikin liikkeelle ja olimme vihdoinkin vapaita jatkamaan matkaa. Ajoimme aavikon hiekkatieltä tutun ja turvallisen asfaltin päälle, jolloin huokaisimme helpotuksesta. Asfaltti tuntui niiin hyvältä ja turvalliselta tuon kokemuksen jälkeen ja ajoimmekin seuraavat 11 tuntia aina Denveriin asti.
Amerikan roadtrip 2015 seuraavaan osaan pääset tästä.
 |
| Takaisin tiellä! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti